06/2023

Keusoten haasteet ja petosepäilyt: Keski-Uudenmaan sote-aluetta odottavat vaikeat ajat

Tietokone

Keusoten haasteet ja petosepäilyt: Keski-Uudenmaan sote-aluetta odottavat vaikeat ajat

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (vanha Keusote) aiheutti Järvenpään kaupunginvaltuustolle ylimääräisen kokoontumisen tänä aamuna. Keusoten tilinpäätös vuodelta 2022 sekä tarkastuslautakunnan arviointikertomus ja vastuuvapauden myöntämiset olivat esityslistallamme.

Tilinpäätöksen ohella etenkin Keusoten tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 on kylmää luettavaa.

Kertomuksessa todetaan esimerkiksi vahvasti kansalaiskeskustelussakin esillä ollut mielipide, ettei kuntayhtymä ole olemassaolonsa aikana (2018-2022) täyttänyt perustamisensa yhteydessä astettuja tavoitteita ❌

Talousvaikeudet, henkilöstö- ja imagohaasteet, organisaation jähmeys ja jatkuvat hankaluudet palveluiden saatavuudessa ovat nakertaneet luottamustamme Keusoten toimintaan.

Vaaditaan paljon, että sote-palvelut saadaan toimimaan kuten niiden on tarkoitus toimia: ennaltaehkäisevästi ja oikea-aikaisesti. Odotukset eivät kuitenkaan ole korkealla, kun tiedossa on kuntayhtymän aikaiset toimintahaasteet.

Luottamusta Keusoteen organisaationa eivät ainakaan lisää Itä-Uudenmaan poliisilla tutkinnassa olevat petosepäilyt Keusoten toimintaan liittyen. Vakavat epäilyt eivät jättäneet myöskään meille kuntapäättäjille vaihtoehtoa: Järvenpään kaupunginvaltuusto ei myöntänyt vastuuvapautta Keusoten tilivelvollisille viime vuoden osalta. Mahdolliset petokset on ensin selvitetettävä perin pohjin.

Pian puoli vuotta sitten aloittaneen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen toiminta ei tule olemaan tasaista ja turvallista, mutta kehittämistyötä on sitkeästi jatkettava. Alueella on valtava urakka edessään, kun kuntayhtymän aikaisia tulipaloja sammutellaan vielä tulevat vuodet.

Kehittämistyöllä yritetään tunnistaa ja korjata aiempia virheitä, ja aidosti parantaa meidän kaikkien sote-palveluja ja luottoa siihen, että palveluiden piiriin pääsee aina tarvittaessa! ✅

06/2024

Kaupunkipolitiikan kesälaitumet: Pysäköinti säilyy Järvenpäässä maksuttomana, mutta kaupungin peittävät tummat talouspilvet

03/2024

HOK-Elannon edustajiston vaalit 2024

03/2024

Järvenpäässä ajankohtaista: Kenen rahalla investoidaan ja mistä nyt säästetään?

Parempaa päätöksentekoa

tehdään yhdessä!

Henri Kontki sohvalla tiiminsä kanssa