09/2022

Kaupunkikehityslautakunta vaatii tarkempaa kaupunkikuvaa Myllytie 14:lle

Kaupunkikehitys-lautakunta vaatii tarkempaa kaupunkikuvaa Myllytie 14:lle

Järvenpää

Kaupunkikehityslautakunta vaatii tarkempaa kaupunkikuvaa Myllytie 14:lle

Käsittelimme eilen kaupunkikehityslautakunnan kokouksessamme Myllytie 14:n ("Taidekortteli") kaupunkikuvallista lausuntoa. Kaupunkikuvallisissa lausunnoissa lautakunta ottaa kantaa tulevien kohteiden ulkoasuun sekä muihin yksityiskohtaisempiin piirteisiin sekä ympäröivään kaupunkiympäristöön.

Tein esittelyn jälkeen päätöskohdassa muutosesityksen, jonka mukaan korttelin kaupunkikuvallisia suunnitelmia tulisi tarkentaa vastaamaan viime kuussa (29.8.) kaupunginvaltuuston käsittelyn liitteenä ollutta rakennustapaohjetta. Nyt mm. rakennuksen väritystä oli olennaisesti muutettu aiemmista suunnitelmista.

Lisäksi muutoesitykseni mukaan suunnittelussa tulee ottaa paremmin huomioon rappukäytävään sekä ateljeeasuntoihin tulevaa luonnonvalon määrää sekä taideaihetta – Taidekorttelin hankkeen nimen mukaisesti.

Muutosesitykseni hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 10-1! 👍

Lue pöytäkirja kokonaisuudessaan Järvenpään julkaisujärjestelmästä:

https://jarvenpaa.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/...

Henri Kontkin blogijulkaisu
04/2025

Vahvaa tukea ja muutoksen tuulta – analyysini kunta- ja aluevaaleista 2025

Blogin kuva
03/2025

Kenelle luotat tuhannet veroeurosi?

Maaliskuun blogin kuva
03/2025

Järkevä kaupunki investoi nyt maltilla

Parempaa päätöksentekoa

tehdään yhdessä!

Päätöksenteko ei ole yksilölaji – se on joukkuepeliä, jossa jokainen kuuluviin itsensä saava ääni ja konkreettinen teko vie meitä kohti parempaa Järvenpäätä.

🌟 Tue ja tule mukaan vaikuttamistyötäni! 🌟

Ota minuun matalalla kynnyksellä yhteyttä äänesi ja kerro, kuinka voisimme tehdä Järvenpäästä ja Keusotesta vieläkin parempia. Näin tuet yhteisen äänemme kantamista yhä voimakkaammin päätöksenteossa!

Voit tukea vaikuttamistani monin tavoin: jakamalla viestiä ja kertomalla tekemästäni työstä muille, lahjoittamalla aikaasi tai vaikkapa kertomalla omia ajatuksiasi yhteisten asioiden parantamiseksi kahvikupillisen äärellä.

👉 Tule mukaan tukemaan työtäni ja tehdään yhdessä vaikutus – tulevaisuus rakennetaan nyt!

Henri Kontkin kuva