Aluevaalit 2025

Henri studio kuva

Haluan edistää Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen päätöksenteolla yhteisten palveluiden vaikuttavampaa tuottamista, tasapainoisempaa taloutta sekä luottamuksen vahvistamista. Näin Keusote voisi edistää taloudellisesti kestävää ja asiakaslähtöistä palveluiden kokonaisuutta, joka vastaa sekä tämän päivän että tulevaisuuden tarpeisiin.

Hyödynnän päätöksenteossani laajaa kokemustani hyvinvointityöstä ja sen edunvalvonnasta. Olen kerryttänyt osaamista muun muassa opiskelijoiden terveyspalveluista, joita rakennamme asiakaslähtöisiksi ja yhdenvertaisiksi. Toimin tällä hetkellä mm. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) hallituksessa, jossa nämä teemat ovat kaiken työn keskiössä.

Myös ikääntyvien palvelut ja hyvinvoinnin tukeminen ansaitsevat riittävät resurssinsa. Olen aiemmin työskennellyt muun muassa eläkkeelle siirtyvien hyvinvointia tukevassa Rohkeasti Seniori –hankkeessa (2019–2022). Tämän myötä myös eläkeikäisten hyvinvointi on alla olevissa teemoissa vahvasti läsnä.

Näin kirittäisin Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta:

Parempaa päätöksentekoa

tehdään yhdessä!

Päätöksenteko ei ole yksilölaji – se on joukkuepeliä, jossa jokainen ääni ja teko vie meitä kohti parempaa Järvenpäätä.

🌟 Tue ja tule mukaan kampanjaani! 🌟

Antamalla minulle äänesi kunta- ja aluevaaleissa tuet vaikuttamistyötäni Järvenpäässä ja Keski-Uudellamaalla.

Voit tukea minua monilla muillakin tavoilla: jakamalla viestiä, lahjoittamalla aikaa tai näkyvyyttä tai vaikka vain kertomalla omia ajatuksiasi yhteisten asioiden parantamiseksi kahvikupin äärellä.

👉 Tule mukaan tiimiini ja tehdään yhdessä vaikutus – tulevaisuus rakennetaan nyt!

Henri Kontkin kuva

Muista käyttää äänesi!

Kunta- ja aluevaalit 2025

Vaalipäivä su 13.4.2025. Ennakkoäänestys kotimaassa 2.–8.4.2025 ja ulkomailla 2.–5.4.2025.